Yhteistyöprojektit
Valokuvanäyttelyt
Ensimmäinen Masennusta ja maniaa -valokuvanäyttely pidettiin Jyväskylän pääkirjastossa heinäkuussa 2022. Seuraavan kerran näyttely oli esillä Kangasala-talossa saman vuoden syyskuussa. Marras-joulukuussa 2022 näyttely pidettiin vielä Lempäälä-talossa Lempäälän pääkirjastossa.
Uusia näyttelypaikkoja pohdiskellaan.
Kaksisuuntaiset ry:n ja JAS Kamerakaupan yhteinen valokuvaprojekti MASENNUSTA JA MANIAA käynnistyi kesällä 2020. Projektin tarkoitus on tuoda esiin 12 kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kasvot ja elämäntarinat, jotta tietoisuus sairaudesta lisääntyisi ja sairauteen liittyvä stigma hälventyisi. Projekti tuotti vuosikalenterin Masennusta ja maniaa 2021 sekä tulossa on siihen liittyvä valokuvanäyttelyiden sarja, jonka on tarkoitus kiertää Suomea useassa eri kaupungissa.
Yhdistys etsi malleiksi 12 rohkeaa vapaaehtoista, jotka olivat valmiit kertomaan tarinansa julkisuudessa. Kuvaukset tehtiin syksyn 2020 kuluessa Helsingissä ja Tampereella. Kuvat otti valokuvaaja Krister Löfroth, joka myös suunnitteli kalenterin layoutin. MAGITO sekä Visuaalisen Viestinnän Instituutti VVI lahjoittivat käyttöömme kuvauspaikat.